sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Verenohennuslääkettä käyttävän ruokavalio

Verrenohennus-eli antikoagulanttihoito ehkäiseen hyytymien muodostumista verisuoniin. Veri
hyytyminen on monimutumista tapahtumatketja, johon osallisuu useita yhdisteitä. Yksi niistä on
K-vitamiini. Lääkärin määräämä verenohennuslääke Marevan estää K-vitamiini toiminta ja siis
vähentää veren hyytymistä.K-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, jota on useissa ruoka-ain-
eissa, eniten kuitenkin kasviksissa. Kasviksia, hedelmiä ja marjoja suositetaan silti käytettäväksi
joka päivä myös verenohennuslääkityksen aikana. Lääkeannoksen suuruus sopeutetaan ravin-
nosta oäivittäin saatavan K-vitamiinin määrään. Siksi on tärkeää, että runsaasti K-vitamiinia si-
sältäviä ruoka-aineita käytetään joka päivä melko tasaisesti, jotta lääkkeen teho ei heikkenisi.
Eniten K-vitamiinia on maustevihenneksisa eli persiljassa, tillissä ja muissa yrttimausteissa sekä
pinaatissa ja ruusukaalissa. Vaikka esimerkiksi sipulissa, tomaatissa ja kurkussa kussakin on K-
vitamiinia vain vähän, kesän satokauden myös ruokavalioon saattaa huomaamatta tulla paljon-
kin K-vitamiinillisää. Jos lääkitys on määrätty kesällä, käy helposti niin, että talvella ravinnossa
on vähemmän vitamiinia kuin lääkitys edellyttää. Siksi vuodenaikojen vaihtuessa on hyvä muis-
tutella mieleensä ruokavalion perusohjeet, jos lääkityksen määrää ei halu puuttua.
Marevan-hoitoa saavan on syytä huomioida ruokavalion muutokset myös mm. Laihduttaessa,
matkoilla ollessa tai palattaessa kotiin sairaalasta, eli kaikissa niissä tilanteissa, joissa ruokaile-
minen poikkeaa totuista rutiineista.Lääkkeen hoitoannos on yksilöllinen. Sen sopivuutta seu-
rataan mittaamalla veren hyytymisnopeutta. jos tulokset poikkeavat toivotusta hoitoalueesta,
tilanne korjataan ensisijassa muuttamalla lääkitystä, ei ruokavaliota. Jos ruokavaliota halutaan
muuttaa niin, että se sisältää joko enemmän tai vähemmän K-vitamiinia, vere hyytymisnopeut-
ta seurataan verikokein tavallista tiheämmin.
Yrityksistä huolimatta hoitotasapainoa ei aina saavuteta. Tämä voi johtua muiosta samanaikais-
ista sarauksista tai jostakin muusta syystä. Apua hoitotasapainon löytymiseen voidaan etsiä
selvittämällä, onka kasvisten käytössä suuria päivittäisiä eroja. Potilas kirjoittaa joka päivä mui-
stiin, mitä kasviksia ja kuinka paljon hän on syönyt.


Erja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti