sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Japania Erini kanssa

Populaarikulttuuri manga-sarjakuvineen ja anime-elokuvineen on vakiinnuttanut paikkansa län-
simaissa. Voimakkain buumi koettiin jo muutamat vuosi sitten, mutta sen ansioksi voinee laskea
myös Teeman uuden kieliohjelman, jossa opetellaan japania ensi kerta 15 vuoteen suomen.
japania Erinin kanssa on suunnattu ennen kaikkea nuorille. Siinä seikkailee kolme anime hahmoa
opettaja Honigon, asioita toisteleva N21-J-robotti sekä Erin-tyttö, joka hyppää elävänä mukaan
Japanissa kuvattuihin opetusjaksoihin. Aloitusjaksossa ihmis-Erin menee vaihto-oppilaana tutustumaan uuteen kouluunsa ja opettelee esittelemään itsensä. Kielenopettelun ohessa tutus-
tutaan japanilaiseen koulujärjestelmään, kulttuuriin ja käytöstapoihin.
Haasteellisinta japanin opettelussa on varmaankin erilainen kirjoitusjärjestelmä. Jos ei tunne
merkkejä, oppiminen on korvakuulon ja muistin varassa.Myös animaatiojaksojen taustalla jum-
puttavan tietokonepelimäinen muzakki häiritsee. Kun nämä esteet ylittää, tarjolla on mahdolli-
suus päästä kielenopiskelun alkuun.
Ohelmaan liittyvää opetusmateriaalia löytyy .


Erja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti